Sammakot vaativat ajoitusta
Joillakin suvussani on ilmeisiä yhtäläisyyksiä Mika Kaurismäen Sammakoiden klaaniin: heille elämä on pärjäilyä pienten hämäräpuuhien varassa, ei koskaan kovaa rikollisuutta, mutta aina jotenkin epämääräistä päivästä toiseen junailua.
Näiden siteiden ansiosta olen saanut seurata läheltä ihmisiä, joita huoliteltu ja säntillinen Suomi nimittää ongelmanuoriksi. Löytyy koulupinnausta, päihderiippuvuutta, masennusta, työttömyyttä, teiniraskauksia ja hässäkkää poliisin kanssa. Kuka tahansa tilastotieteilijä olisi ennustanut, ettei näistä taustoista hyvää seuraa.
Ja kuitenkin kaikista noista kauhukakaroista on kasvanut verraten hyvin elämäänsä hallitsevia aikuisia. Eräs pahimmista kapinallisista on nyt aurinkoinen koti-isä. Toinen vaihtoi itsetuhoprojektin väitöskirjaan ja kolmas huumeet kansalaisjärjestöihin. Suurin sankari lienee poika, joka keskeytti ammattikoulun kahdesti mutta aloitti sen kolmeen kertaan – ja osoittautui tutkinnon taisteltuaan ahkeraksi ja pidetyksi työntekijäksi.
Mikä tällaisia ihmeitä saa aikaan? No ei ainakaan se kuri, jota nykynuorilla on kuulemma liian vähän. Kokeiltu on, eikä toimi.
Ulkopuoliseksi leimaamisen kierre alkaa alakoulujen jälki-istunnoista ja puhutteluista. Toisinaan sitä seuraa lastenkoti, joissa kilteinkin tenava oppii yhteiskunnasta vieraantumisen perusteet. Myöhemmin kömmähdykset opiskelussa tai työnhaussa johtavat pitkiin karensseihin eli toimeentulon hyytymiseen. Siitä onkin enää hiirenaskel kulutusluottoihin, joiden tähtitieteelliset perintäkulut viimeistelevät syöksykierteen.
Jokaisella yhteisöllä on marginaalinsa, mutta tämän ryhmän kokoon on mahdollista vaikuttaa. Harva meistä haluaa syrjäytyä pysyvästi, jos tarjolla on vaihtoehtoja.
Meillä kierteen katkaisu on saatu onnistumaan vain yhdellä reseptillä: apua pitää olla tarjolla täsmälleen silloin, kun nuoressa itsessään herää halu muuttaa elämäänsä. Ilman motivaatiota ei apu mene perille. Toisaalta monesti ongelmavyyhti ehtii mennä niin pahaan solmuun, että yksin siitä ei selviä, oli päätös kuinka vahva tahansa.
Auktoriteettien on vaikea niellä sitä, että vanhempien ja viranomaisten avun on tapahduttava nuorten ehdoilla, ei silloin, kun aikuisten maailmasta liikenee aikaa ja määrärahoja. Nuorten epämääräiset ja vaikeasti lokeroitavat tilanteet eivät sovi heidän säntilliseen maailmaansa. On helpompi syyttää nuorten kurittomuutta kuin tarkistaa omia toimintatapoja.
Ja siksi Sammakoiden klaani syntyy yhä uudelleen.
Kirjoitettu lehtiyhtymälle 8.1.2012
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hyvä kirjoitus ja näin se menee eteenpäin, elämä. Pikavipit tulisi kieltää lailla, ne on tuhonneet jos tarpeeksi monta elämää...
Pannaan tähän yksi korjaus, koska kyseessä on yksi mielikirjoistani. Mika Kaurismäen elokuva perustuu Tauno Kaukosen romaaniin "Klaani".
Liki kolmenkymmenen vuoden kokemuksella rikoksentekijöiden parista voin todeta, että Anna on varsin oikeassa. Muutokseen tarvitaan aina oma, edes pieni motivaation helmi ja oikea-aikainen väliintulo. Suomalainen sananlasku " ei kannettu vesi kaivossa pysy" kuvastaa hyvin meidän viranomaisten työn tuskaa, koska monelle maksetaan siitäkin, että yrittää auttaa kaikkia asiakkaita tasapuolisesti. Auktoriteettiasemaan pyrkivä tietysti epäonnistuu jo lähtökuopissaan !
Klaanin lukemisesta on melkein 35 vuotta, Mikan Klaani on tuoreemmas muistissa. Elokuvassa on hienoja roolitöitä : Litja, Niemelä ja eritoten Peltsi. 1980-luvun rokkijournalistit eivät tosin kauheasti loistaneet, mutta helmenä elokuvan musiikki ja eritoten "aistein avoimin".
Koska kirjoittaja on vakaumuksellinen feministi, en malta olla väittämättä, että yhteiskunta-analyysi menee siksi väistämättä tärkeältä osin pieleen.
Yksi ydinkysymyksistä nimittäin on: miksi pojat syrjäytyvät niin paljon useammin kuin tytöt ja miksi syrjäytyvien poikien suhteellinen määrä vuosi vuodelta kasvaa?
Naisten sorron vinkkelistä maailmaa katsovista feministeistä ei oikein ole vastaamaan näihin kysymyksiin, kuten asiaan perehtyneet tietävät. Joko ongelman sukupuolittunut luonne kielletään tai sitten nostetaan hämmentyneenä kädet pystyyn. Suosittu "vastaus" on tietysti myös syrjäytymisen syiden vierittäminen poikien omaan niskaan. Niinpä esimerkiksi koululaitoksessa ei ole mitään vikaa poikien kannalta. Heidän pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni (mikä sinänsä on ihan hyvä ohje yksilön vaan ei yhteiskunnan kohdalla).
Asiaan en ota nyt kantaa, mutta tässä melodia elokuvasta.
Eivät Anna, kaikki pikkurikolliset lähimmäisemme päädy katuojaan,vankilaan tai AA:n katkolle.
Toivoa herättää se että kohtuullisen monet elämän tarkoitusta vailla olevat syntiset löytävät rakkauden ja elämän tarkoituksen.
Esim. hyvä sijaiskotiperhe tai huolehtivat läheiset, ymmärtäväiset kaverit ja hyvät harrastukset ovat kullanarvoinen aarre syrjäytymisvaaressa oleville sieluille.
Valitettavan monet lähimmäisemme kuitenkin kokevat ahdistavaa elämän tuskaa; ei ole syytä miksi elää oikein tai ylipäätään elää.Se on erittäin suuri pahoinvoinnin syy nyky-yhteiskunnassa.
Jos sitten kotona on vielä huono ilmapiiri, koulussa ja kaveripiirissä kiusataan herkkää lasta,niin syrjäytymisen ja tuhon tien alku ovat hyvin lähellä uhmakasta nuorta.
Epäoikeudenmukaisuus ja yhteiskunnan kovat arvot lisäävät myös katkeruutta ja hällä- väliä tunnetta elämän tarkoitusta vailla olevassa koleerikko-sielussa.
Ilahduttavasti Raamatun Kaikkivaltias ilmoittaa syntierämaassa hoipertelevalle,janoiselle sielulle:"Katso,minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin,minä teen tien korpeen,virrat erämaahan."
Tämä "uusi" voi tarkoittaa uskoontulemista. Tai jopa kansallista hengellistä herätystä.
Ajattelehan lukija, kansallisia ja kansainvälisiä Jeesus-herätyksiä, miten vahvasti ne ovat siistineet ihmisiä ja ympäristöä!
Esim. puukkojunkkarien uho liukui hiljalleen körttiherätyksen virsien pauhinaan jos asiaa tutkineen prof. Heikki Ylikankaan esitelmiä tai kirjoja on uskominen.
Suomen herätysliikkeiden historia myös todistaa kansallisen hyvinvoinnin ja moraalin parantumista. Ateismi-huuhaa ja skeptisyys jäivät taka-alalle Jumalan valtakunnan ilmestyessä ja parantaessa syntisairaita hmisiä.
Jeesus rauhoittaa kummasti pahaa menoa. Esim. Amerikan Pensacolassa n. 18 v sitten, koko kaupunki muuttui rauhallisemmaksi. Monet narkkarit,juopot, huorintekijät, varkaat, petolliset yrittäjät ja monet ns. kirkkain silmin valehtelijat tekivät parannuksen syntielämästään Jumalan herätystuulen puhaltaessa. Koko kaupunki siistiytyi kuten Uusi Elämä lehti kertoi takavuosiana.
Raamatun väkevän Jumalan virvoittavan herätystuulen puhdistusta kaipaa myös suomalaisten vaimonhakkaajien ja masentuneiden pillerinpopsijoiden samea syntielämä!!
Ja tämän siunauksen laupeuden Jumala armossaan myös meille antaa
http://mlahti.blogspot.com/2009/08/kun-jumalan-heratystuuli-puhaltaa.html
Kiitos Jeesus tulevaisuudesta ja toivosta!
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila
Kiitos Kontula elämänläheisestä kirjoituksesta jossa ei vihaten leimata yhtään kansanryhmää. Näillä eväin mennään eduskuntaan eikä katkeroiduta Vuosaaren, Orimattila, Nukarin ymv. perusjärjestötasolle.
Anna Kontula kirjoittaa:
"Toinen vaihtoi itsetuhoprojektin väitöskirjaan."
Missä se ero ja parannus entiseen on?
Loistavaa Anna! Nykyisin on valittu kova keppi-linja porkkanan sijaan! Milloin aletaan huomata, että tiukka kuri ei kaikkien kohdalla tuota toivottua tulosta vaan johtaa syöksykierteen kovenemiseen?
Kiitos Anna Kontula ja tämon kyllä hyvä kirjotus, luin taas ja niin totta, niin totta ja ylleisestikki meän ihmisten kans.
Vielä 1980-luvulla opetettiin, että rikoksista ja muusta tuomittavasta käytöksestä kiinni jääminen on aina yhteiskunnan pohjakerrosten ongelma. Yläluokka todellisuudessa säätää lait ja ohjaa valvontakoneistoa. On luonnollista, että se näkee poikkeavan käytöksen muualla kuin omiensa keskuudessa. Juuri siksi köyhiä ja syrjäytyneitä rangaistaan ja nykyään myös "hoivataan" eniten.
Tuossa voi olla jotain perääkin.
Eikö sillä ole merkitystä, että syrjäytymiskehitys alkaa jo melko varhain lapsuudessa. Poistetaan siis köyhyys ja hoivattavat vähenevät on Jouni Snellmannin logiikka ja se voi ollakin ihan hyvä. :)
Tosi hyvä kirjoitus ja ihan totta.
Voisi sanoa että noin vuosi sitten (22v.) pääsin yli masennuksestani johon olin huomannut sairaustuneeni joskus 13-vuotiaana, mutta oli se kyllä tehnyt tuloaan siitä lähtien kun sain ensimmäisen muistoni kolmevuotiaana, kun isä uhkasi tappaa koko perheen.
Olin ns. "syrjäytynyt nuori" ja useampikin koulu jäi kesken peruskoulun jälkeen, oli pari itsemurhayritystä, monta sairaalareissua, liikaa alkoholia ja joitain laittomiakin aineita, mutta tärkeintä on se että vaikka kuinka piti joskus anella, niin pääsin sairaalaan kun pelkäsin tekeväni jotain lopullista ja vaikka en saanut Kelalta tukea terapiaan niin pääsin ilmaiseen "ryhmä-draama-terapiaan", aina olivat työkkäristä, sossusta tai Lyhdystä tyrkyttämässä uutta aktiviteettia tms. ja harvoin ne kiinnostivat, mutta sitten kun lopulta tuli se "jumankauta mähän taistelen itteni tästä terveeksi ja haluan alkaa elää normaalia elämää" niin voi vaan olla kiitollinen ettei tarttennu tehdä sitä yksin.
Nyt opiskelen puutarhuriksi ja tähän mennessä oon pärjänny aika hyvinkin. Tuntuu ihan että se masennus teki musta tyhmemmän, kun silloin ennen opiskeltavat asiat ei jääny mieleen, kun päähän ei mahtunu muuta kuin omat ongelmat ja nyt on ihan eri juttu. Kai se masennus tekee välillä tosi itsekkääksikin, mutta toivon että ihmiset ymmärtäisivät että se sairaus muuttaa ihmisen ihan erilaiseksi, se on kuin loinen joka muuttaa koko ajattelumaailman.
Ja joku tuossa mainitsi lauseen "ota itteäs niskasta kiinni" niin voin kyllä sanoa että se on vituttavin lause mitä voit masentuneelle sanoa :D
Myös yksi lause joka sai mut silloin vihaseksi oli "ai miksi haluat tappaa ittes, kun sä oot niin nuori ja sulla on koko elämä edessä" niin sehän se ongelma onkin! Se että on vielä elämä edessä kun haluaisi sen olevan ohi.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 16 kommenttia