annakontula

Voisiko sosiaaliturvaa olla ilman simputusta?

Autoin kansalaista toimeentulotuen hakemisessa. Koska olen tehnyt tätä ennenkin ja kyseessä oli selkeä tapaus, homma vei meiltä vain yhden työpäivän ja 30 euroa. Liitteitä kertyi kahdeksantoista sivua.

 

Haimme yhteensä noin 1400 euron summaa. Sen pitäisi kattaa kolmen kuukauden ruoka, vaatteet sekä puhelin- ja matkakulut. Jokainen voi kokeilla itse, riittääkö raha oikeasti tähän kaikkeen.

 

Paitsi tietysti ne 25-50 prosenttia toimeentulotukeen oikeutetuista, jotka eivät byrokratiasta selviä ja joutuvat siksi sinnittelemään vielä vähemmällä.

 

Suomessa sosiaaliturvan alikäyttö on kansainvälisesti verraten yleistä. Yhtenä syynä tähän pidetään hakuprosessin vaikeutta. Varsinkin mielenterveys-, päihde- tai elämänhallinnan ongelmista kärsiville parinkymmenen sivun hakemus on kohtuuton urakka. Siis juuri niille, jotka tukea kipeimmin tarvitsisivat.

 

Toimeentulotukijärjestelmän raskautta ei voi perustella väärinkäytöksillä. Arvioiden mukaan sosiaaliturvahuijaukset ovat nimittäin alikäyttöön verrattuna mikroskooppinen ongelma. Sitä ne ovat myös suhteessa verovuotoon, tai vakuutuspetoksiin. Silti näissä on ollut varaa keventää byrokratiaa.

 

Esimerkiksi verottaja myöntää nykyään tuhansien eurojen vähennyksiä vaatimatta näytille kuitin kuittia. Samoin korvaus vahingoittuneesta puhelimesta on usein vain ilmoitusasia. Tutkijana olen hakenut ja saanut satojen tuhansien apurahoja kevyemmällä byrokratialla kuin mitä Suomi vaatii 18-vuotiaalta mielenterveyskuntoutujalta.

 

Mikään laki ei edellytä tällaista ihmisten turhaa juoksuttamista, ja edistyksellisemmissä kunnissa liitteiden listaa onkin jo karsittu. Semminkin, kun suuri osa toimeentulotukeen vaadituista liitteistä on sellaisia viranomaispäätöksiä, joista oleelliset tiedot etuuskäsittelijä näkee suoraan koneeltaan.

 

Vuoden 2017 alusta toimeentulotuen käsittely on tarkoitus keskittää kunnilta KELA:lle. Silloin myös hakukäytännöt yhdenmukaistetaan. Toivoa sopii, että se tapahtuu kevyemmän, ei raskaimman mukaan.

 

(Kirjoitettu Lehtiyhtymälle 30.5.2015)

The post Voisiko sosiaaliturvaa olla ilman simputusta? appeared first on Anna Kontula.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Ei ihme että kaikki maksaa jos korkeakoulutettu tutkija käyttää päivän lomakkeen raapustamiseen.

Liitteeksi tarvitaan postiluukusta kotiin tulevat laskut, tiliotteet, verotuspäätös ja vuokrasopimus. Lomakkeen täyttö vie alle vartin. Siinä kysytään henkilötiedot, paljonko on menoja ja että vakuutatko puhuvasi totta.

Toimeentulotuen perusosa on 485e kuukaudessa. Vähemmällä elää moni työssäkäyväkin sillä työssäkäyvä maksaa itse vuokransa ja laskunsa nettopalkalla.

Hannu Töyri

Voisivatko nämä kaljakuppiloissa luuhaavat nuoret miehet mennä töihin?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sinulla lienee sisäpiiritietoa tuosta blogikirjoituksessa mainitusta tapauksesta.

Reino Jalas

“Autoin kansalaista toimeentulotuen hakemisessa. Koska olen tehnyt
tätä ennenkin ja kyseessä oli selkeä tapaus, homma vei meiltä vain
yhden työpäivän ja 30 euroa.”

Jokuhan tuossa mättää, jos toistuvasti tehdenkin tekijältä kyseisten vakiokaavakkeen tekemiseen tuhrautuu aikaa 8 h työpäivän verran. Mihin aikasi kului? Kaavake ei ole ylivoimainen ymmärrettäväksi, siinä on 7 sivua , ja sen voi täyttää myös sähköisesti

---
Mahtoiko kaikkineen olla kyse tällaisesta tapauksesta:

    “Vaikka oleskeluluvan ehdoksi asetetaan, että toimeentulon on oltava turvattu, voivat maahanmuuttajat hakea toimeentulotukea, koska toimeentulotukea myöntävillä kuntien sosiaaliviranomaisilla ei ole salassapitovelvollisuuden vuoksi oikeutta oma-aloitteisesti kertoa maahanmuuttoviranomaiselle tai poliisille toimeentulotuen nostamisesta tai sen väärinkäytösepäilystä.”
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaaliturvan_v%C3%A...

Ja mikä ihme tuo 30 euron rahasumma oli? Senkö pyysit palkkioksi avustasi, vai menikö se parkkimittareihin ja bussimaksuihin?

---
“Tutkijana olen hakenut ja saanut satojen tuhansien apurahoja
kevyemmällä byrokratialla kuin mitä Suomi vaatii 18-vuotiaalta
mielenterveyskuntoutujalta.”

Toivottavasti uuden hallituksen menojen leikkauksia suunnitteleva ja läpi käyvä henkilöstö oli kuulolla, ja lukaisi tämän tunnustuksesi.
Juttusi perusteella on päivänselvää että satojen tuhansien eurojen kokoisia sosiologian apurahoja jaellaan meillä aivan liian leväperäisesti.

TEKES:iltä napattiin jo pois 95 miljoonaa tukieuroa. Saman etuuksien ja apurahojen leikkauksen voi laittaa päälle myös kulttuuripuolelle, kuten myös Sitran etc. apurahoihin saman tien.

Toimituksen poiminnat