annakontula

Timmi julkinen sektori

Pitkin syksyä on julkista sektoria syytetty ”liikakasvusta” ja ”pöhöttyneisyydestä”. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto on esitellyt käppyröitä, joiden mukaan julkiset menot olisivat lähes tuplaantuneet 2000-luvun aikana.

Joko tietoisesti tai huolimattomuuttaan EK käyttää sinänsä totuudenmukaista kuviota väärin. Vaikka julkisen sektorin nimellinen kasvu oli todellakin noin 80 prosenttia vuosina 2000-2012, rahan arvon heikkenemisestä puhdistetut kasvuluvut näyttävät ihan muuta.

Kiinteähintaisilla luvuilla (Tilastokeskuksen laskema) julkisen sektorin kasvu on noin 16 prosenttia. Samalla jaksolla Suomen väkiluku kasvoi 4,5 prosenttia ja 65 vuotta täyttäneiden määrä 31 prosenttia. Näin julkisen sektorin palvelutason voi olettaa pysyneen suurin piirtein ennallaan. Väitteet hallitsemattomasta paisumisesta eivät ole totta.

En liioin löytänyt tutkimuksellista tukea yleiselle valitukselle hallinnon tehottomuudesta. Itse asiassa EU:n komission tuoreen raportin mukaan Suomen julkishallinto on Euroopan unionin tehokkainta. Selvityksessä tarkasteltiin koko hallinnon laatua, sen puolueettomuutta ja palveluita.

Entäpä se kuuluisa verobyrokratia, joka elinkeinoelämän äänitorvien mukaan tekee yrittämisestä Suomessa maanpäällisen Helvetin? No, Maailmanpankin tilastojen mukaan suomalaisyritykset käyttävät vuodessa keskimäärin 93 tuntia verotukseen liittyvän byrokratian hoitoon. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on 122 ja Saksassa 218. Silti noissakin maissa esiintyy varsin vireää yritystoimintaa.

Ennen kuin resepti voidaan kirjoittaa, pitää tunnistaa sairaus. Muuten voi käydä niin, että väärää lääkettä saaneen potilaan tila vain pahenee.

Suomen talous ei ole vaikeuksissa siksi, että menot olisivat kasvaneet kohtuuttomasti tai virkamiehet erityisen saamattomia. Taloudenpidon ongelma on ennen muuta tulojen pienentyminen. Suomi kamppailee samanaikaisesti kansainvälisen talouskriisin ja mittavan kotimaisen elinkeinorakenteen murroksen kanssa.

Niiden patoamaa tulovirtaa kuivattavat entisestään hallituksen operoimat menoleikkaukset ja palkkamaltti, joiden johdosta kotimainen kysyntä sakkaa yhtä aikaa viennin kanssa.

 

(Kirjoitettu Lehtiyhtymälle 10.1.2015)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Mika Samuel Kiekkijev

No mitäs Vasemmistoliitto aikoo asialle tehdä,tai teki hallituksessa ollessaan, kun ongelma on selvillä?

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Kiristynyt verotus syö kansalaisten ostovoiman. Palkankorotukset menevät siihen. Veroaste on lähes 50% ja silti rahat eivät riitä julkisensektorin ylläpitoon. Jotain on tehtävä.

Kyllä siellä pitää katsoa tehtävät sekä mielestäni myös tessit läpi.

Julkisensektorin palkat ovat myös kasvaneet ennemmän kuin yksityisellä puolella. Tuottavuus on myös laskenut koko 2000 luvun. Tuottavuus ohjelmista huolimatta.

Kyllä pöhötauti vaivaa.

Jari Vuorinen

Tämän kyseisen elinkeinoelämän kantokyky ei riitä ylläpitämään ylisuurta julkista sektoria suhteessa kantokykyyn.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

"No, Maailmanpankin tilastojen mukaan suomalaisyritykset käyttävät vuodessa keskimäärin 93 tuntia verotukseen liittyvän byrokratian hoitoon. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on 122 ja Saksassa 218. Silti noissakin maissa esiintyy varsin vireää yritystoimintaa."

Löytyisikö lähteitä näille luvuille?

"Suomen talous ei ole vaikeuksissa siksi, että menot olisivat kasvaneet kohtuuttomasti tai virkamiehet erityisen saamattomia. Taloudenpidon ongelma on ennen muuta tulojen pienentyminen."

Vähän niinkuin yli varojensa elävän ongelma ei ole se, että hän elää yli varojen vaan se, että hänen tulonsa on liian pienet? Kerropas kuka laitetaan siis maksamaan tulojen suurentaminen. Jos tulojen pienuus on ongelma? Samaa logiikkaa noudattaen voitaisiin laittaa valtio tukemaan työtä, niin että se maksaisi jokaiselle työssäkäyvälle tonnin tai pari kuussa. Ongelma siirtyy ja ongelman ydin jää.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Kiinteähintaisilla luvuilla (Tilastokeskuksen laskema) julkisen sektorin kasvu on noin 16 prosenttia. Samalla jaksolla Suomen väkiluku kasvoi 4,5 prosenttia.
(Suomen bruttokansantuote oli vuonna 2008 198 miljardia. Vuonna 2013 se oli 186 miljardia.) Suomen talous ei ole vaikeuksissa siksi, että menot olisivat kasvaneet kohtuuttomasti. Taloudenpidon ongelma on ennen muuta tulojen pienentyminen".

Vähän niin kuin päättelisi, että ongelmana ei ole se, että käenpoika on suuri vaan se, että leppälintu on pieni. Ei niin, että moittisin virkamiehiä. Monet heistä tekevät hyvää työtä. Mutta ehkä kannattaisi nähdä menojen kasvun ja tulojen pienentymisen välinen syy-yhteys.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Noh..koska suomalaiset tahtovat piiskata aina toisiaan,niin näinhän tietysti tehdään. Mielenkiintoista olisi seurata mitä sitten piiskattaisiin,kun julkinen on ajettu alas,koska jotain piiskattaisiin kuitenkin.

Mutta näin teoreettisena pohdintana..mitä silloin piiskattaisiin,missä olisi se kaikki vika?

Matti Pulli

Julkisen sektorin koko on sinänsä epäolennainen. Olennaisempaa on sen vaikutus talouteen, markkinoihin ja hintainformaation muodostumiseen.
Ja väite siitä, että köyhtyneen toimijan todellinen ongelma olisi tulojen pienuus, on järjetön. Oikeastaan se on järjettömyydessään lähinnä naurettava.

Toinen löysä heittohan liittyy kokonaiskysynnän laskemiseen, mikä on toki totta, ja kysynnän kasvattamiseen taloutta ja/tai rahavarantoa manipuloimalla. Tokihan tämäkin toimii - yhtä hyvin kuin unilääkkeet pitemmän päälle. Hintainformaation vääristyminen on kuitenkin sellainen tauti, että mitä kauemmin hoidetaan pelkkiä seurauksia, sitä vaikeampaa sen todellisen syyn hoitaminen on sen jälkeen potilas vihdoin parantuu psykoosistaan.

Mikä ei tietenkään tule ikinä tapahtumaan, sillä korjaavan ja tervehdyttävän liikkeen tekeminen tässä vaiheessa olisi päävastuussa olevalle hallituspuolueelle täydellinen poliittinen itsemurha. Jatkamme siis pumppaamista ja manipuloimista, mikä luonnollisesti johtaa järjestelmän komeaan romahtamiseen tulevaisuudessa.

Toimituksen poiminnat